lauantai 3. kesäkuuta 2017

Aavistuksien eskaloituminen...

Kerroin aikaisemmin siitä että jatkossa saattaisi tulla ongelmia siitä kun lammella oli kaksi hautovaa sorsaa ja lisänä kolmas sorsamamma. Eka sorsapoikue siis kuoriutui keskiviikkona ja seuraavana päivänä emo ja 11 poikasta lähti käymään pienemmillä toisilla lammilla. Tuo kolmas mamma seurasi perässä ja siirtymälammella 7 poikasta seurasi omaa emoa ja loput 4 jäivät vieraan mamman seuraksi. Tässä mamma toisella lammella niiden 7 kanssa.


(näin tapahtumat myöhemmin valvontakameroista...) 4 poikasta palasi yksin takaisin meille ilman ketään huolehtimassa niistä. Lammella oli samaan aikaan jo viikon viihtynyt telkkäpoppoo. Puuttumatta tarkkaan mitä oli tapahtunut, mutta kun pääsin "valvomaan" tapahtumia sorsanpoikasia oli enää kaksi. Tieto välittyi jotenkin sorsamammalle ja sekin kävi pari kertaa katsomassa näitä kahta.


Jouduin seuraamaan sitä että nämä kaksi saavat olla rauhassa siihen asti kun mamma tuli viiden aikaan takaisin, jolloin kaikki 9 saivat olla taas yhdessä.

Sorsat yöpyivät vielä seuraavan yön lammella, mutta aamupäivällä jättivät lammen kokonaan! Tämä meidän "kotisorsa" on vuosikaudet kasvattanut poikasensa koko kesän lammella, mutta näköjään joutui tekemään poikkeuksen! Voi tietysti tulla takaisin jossain vaiheessa niinkuin toinen sorsapoikue teki viime vuonna, mutta silloin poikue oli puolittunut 8>4 kpl.


Tässä sorsaperhe vielä torstai-iltana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit tervetulleita, kysymykset, omat kokemukset tai palautteet. Any comments are welcome.