keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Lauttasaaren uudet asukkaat


Kun pesäkuoppa on kohonnut kummasti ja vieressä näkyy munakalvoa se merkitsee vain yhtä asiaa:
Viime yönä oli kuoriutunut 11 poikasta lauttasaareen! 


Tässä yksi pikkuisista kurkistaa miltä maailma ympärillä näyttää. Emon suojissa on turvallista olla.


Tässä kuvassa näkyy useampi poikanen, emon hassu asento johtuu siitä että se rapsuttaa räpylällään kaulaansa. 


Pian poikaset tulivatkin pois pesästä vähäksi aikaa.


Tuttu sorsamme kävi myös vähän aikaa rannalla poikastensa kanssa. (esittelemässä poikueensa?)


Pienet poikaset toimivat varsinaisina "mammamagneetteina". Heti oli kaksi muuta mammaa ihmettelemässä poikasia (näissä ei ollut toinen hautova sorsa) Tämä kuvassa oleva on lähes aina lammella ja ollut haudontaseurana samassa saaressa. Joskus vieraat naaraat voivat ihastua liikaa poikasiin ja haluaisivat alkaa "hoitaa" niitä. Tilanteissa voi tulla ongelmia, koska poikaset sekoittavat mammat ihan alkuvaiheessa, toivottavasti ongelmia ei tule tänä vuonna. Aina loppujen lopuksi oikea mamma saa pitää omat poikasensa. (ainakin meillä on käynyt näin...) 




tiistai 30. toukokuuta 2017

Kana nukkuu orrella ?


Tai eihän se olekaan kana vaan sorsapappa! Erikoisessa paikassa kuitenkin, tosin tuo "orsi" on veden päällä. Tulee myös tunne että miksei sorsa keikahda kumoon ollessaan yhdellä jalalla.

Pieni päivitys lammen lintujen tilanteesta:
- toinen telkkäpoikue nyt neljättä päivää lammella
- kahden muun hautojatelkän poikueet kuoriutumassa n. 8 ja 10 vrk kuluttua
- lauttasaaren sorsamamma hautonut 24 vrk, ehkä kuoriutuvat tällä viikolla?
- kuusisaaren sorsamamma hautonut 13 vrk
- kolmas sorsamamma edelleen maisemissa, viettää aikansa lauttasaaressa hautovan sorsan vieressä


Rauhallinen päivänäkymä lammelta: laiturilla västäräkki ja telkkämamma, vedessä ja rannalla poikasia ja tuo 3. sorsamamma pesulla.


Palokärkeä näkee aina välillä ja on aina vaikuttava näky!

lauantai 27. toukokuuta 2017

Lokkihyökkäys


Aamulla ennen seitsemää ulkoa kuului lokin kirkunaa. Tästä valvontakameran kuvasta näkee että luultavasti harmaalokki yritti mennä häiritsemään pesässä hautovaa sorsaa. Ei päässyt edes kunnolla laskeutumaan kun kehoitimme sitä "vaihtamaan maisemaa". Ihmeellistä miten löytävät kohteensä kun emme edes syö hodareita ulkona :) .


Tässä kuvassa näkyy mustarastaskoiras ja kaksi poikasta. Joskus näitä poikasia katsellessa voi tuntua että ovat todella "uusavuttomia" kun ruoka pitää maasta nostaa suuhun sen sijaan että poikanen ottaisi sen itse! Voi tulla jopa omat lapset mieleen, mutta eiköhän se ole niin että tällainenkin vaihe vaan kuuluu kehitykseen ja vanhempana on parempi tässä vaiheessa tyytyä auttamaan ja luottaa siihen että poikanen oppii aikanaan...


perjantai 26. toukokuuta 2017

Erilaiset hyppytyylit

Keskiviikkona eka telkkäpoikue poistui lammelta oltuaan 4 vrk siellä. Samana päivänä kuoriutui sopivasti toinen poikue, joka tuli torstaina pois pöntöstä (niitäkin 9 kpl)
Pääsinkin taas kuvaamaan tuota tapahtumaa ja poikasten "hyppytyylejä", tässä ensin tyyli joka näyttää siltä että pyrstölleen menee...


Tässä puhdasoppinen tapa laskeutua, kun tulee "levynä" maahan, niin poikanen vain ponnahtaa maasta. Tämä tyyli muistuttaa myös eniten mäkihyppääjää, pinta-ala on maksimoitu liitämiseen.


Oikeastaan ei ole väliä millä tyylillä tulee alas, mutta erilaisuus piristää aina, tämän poikasen voisi luulla haaveilevan taitoluistelijan urasta...


Tulipa millä tyylillä tahansa alas niin kaikki päätyivät turvallisestai emon luokse ja siitä heti viereen lammelle.


Kerrankin sattui niin että sain tallennettua tavallisella kameralla kuvatun videon (HD), jossa näkee pystysuunnassa poikasten hypyt maahan asti:


torstai 25. toukokuuta 2017

Hautojasta seuraneidiksi...


Arvaa missä kohdin kuvaa on toinen sorsamamma, keskellä kuvaa näkyy hautova emo?
Tosiaan vaikka tuo lammen kolmas sorsamamma ehti jo aloittaa hautomisen, niin pesän alkuperäinen mamma, joka myös oli muninut pesään, otti haudonnan haltuunsa. Nyt tuntuu siltä että tämä kolmas mamma on joutunut/halunnut seuraneidin tehtävään ja on lauttasaaren hautojan kanssa. Kaikki nämä sorsat tuntevat toisensa, mutta kuusisaaren hautoja ei päästä tätä kolmatta näin lähelle. Kolmannen pappakin pyörii jossain lähistöllä, mutta on tosi arka jos tulee lammelle; nähdessään ihmisen lentää pois.

Niin se sorsan paikka kuvassa on edustalla olevan kuusen alla, tässä vielä toinen yhteiskuva:


tiistai 23. toukokuuta 2017

Ryhmäkuva


Tässä kaikki yhdeksän telkänpoikasta ahtautuu samaan kuvaan. Ovat olleet nyt lammella 4 vrk ja liikkuvat paljon vapaammin. Nyt kun on perhekuvan aika niin onkos kaikki paikalla? Taitaa mamma vielä puuttua, mutta ei tarvinnut kauaa odottaa kun sekin korjaantui.


Nyt vielä kaikki takaisin paikoilleen että saadaan perhepotretti otettua...


Tässä lopputulos!

maanantai 22. toukokuuta 2017

Yhteishuoltajuus

Kerroin jo aikaisemmin, miten kuusisaari tyhjennettiin ja sitten sinne tuli munimaan toinen sorsamamma. Tilanne muuttui kuitenkin niin että alkuperäinen mammakin alkoi uudestaan munimaan samaan pesään. Sitten muninta loppui ja alussa toinen mamma alkoi hautoa munia. Eka mammakin oli kiinnostunut haudonnasta ja toisen ollessa poissa se meni hautomaan.


Nyt oikeastaan tilanne on kääntynyt siihen eka mamma hallitsee haudontaa; Jos toinen menee hautomaan tulee eka lähelle ja toisen täytyy siirtyä. Kun eka mamma hautoo se ei lähde pois vaikka toinen tulee lähelle. Ainoa poikkeus on kun toisen "pappa" tulee käymään, silloin se toinen pääsee hautomaan. 
Vaikka toinen ei pääse tällä hetkellä paljonkaan hautomaan se pysyy silti mahdollisemman lähellä pesää. Jos se on vedessä tulee telkkäpoikasten mamma yleensä antamaan sille kyytiä. Välillä se voi tosin olla viereisellä pikkulammellamme rauhassa kuten muut hautovat telkätkin.


Nyt järjestely sujuu vielä jotenkin, mutta olisi parempi jos olisi vain yksi joka vastaa haudonnasta. Puhumattakaan siitä mitä tapahtuu kun poikaset kuoriutuvat...

lauantai 20. toukokuuta 2017

Telkät tuloo...

Aikataulun mukaan tänään aamulla ponnistettiin maailmalle. Ilma on mitä parhain. Tässä poikue jo lammella. Niitä oli 9 kpl, ihan kaikki eivät ole kuvassa.


Yritän yleensä kovasti saada valokuvia ym. tällaisesta tapahtumasta. Nyt telkkä yllätti ja kuvat jäivät muutamiin. Olin kuitenkin virittänyt juuri vähän ennen valvontakameroita, joista sai tehtyä yhteistallenteen. Valitettavasti vain yläkuvat ovat vähän "synkroonissa", mutta analoginen pönttökamera ja langaton IP-kamera eivät. "Sattumalta" taustalla soi Deezeristä "Lentämään oppiminen", onhan siinä jotain tähän viittaavaa.
Tässä Youtubeen tallennettuna:


Tässä vielä yksittäinen poikasen hyppy:


Ja liitokuva, josta selviää lentotyyli.




perjantai 19. toukokuuta 2017

Hello world !


Viime yönä kuoriutui ensimmäinen telkkäpoikue! On odotettavissa että huomenna ponkaistaan pois pöntöstä. Tämäkin pönttö on rekisteröity Ylen miljoona pönttöä tempaukseen!
Tässä poikue vielä mamman kanssa.


Kas kuusen latvassa oksien alla ...





No ei ihan kuusen latvassa, mutta katon harjalla. Molemmat oravanpoikaset tulivat esittelemään itsensä, harmi ettei ollut kuin kännykän kamera mukana.

Kuvassakin näkyy vähän villiviinin oksia, jotka kasvavat rakenteiden välissä. Niitä orava on varmaankin käyttänyt pesämateriaaliksi.





















Alla vielä kunnon kuva vain toisesta.



torstai 18. toukokuuta 2017

Kukkuu !


No kyllä täällä käkikin kukkuu, mutta tämä on kuurupiilosilla oleva käpytikka! Nyt ollaan penkomassa kantoa.
Tänään tikka oli hakkaamassa sinitiaisen pönttöä, siellä on luultavasti jo poikaset. Seurasin kauempaa kun tikka antoi muutaman minuutin päästä periksi ja lensi pois. Nykyisin teen pöntöt tukevasta materiaalista, joka kestää tikkaa. Valmispöntöt ja itse tavallisesta laudasta tekemäni pöntöt vaan eivät kestä pidemmän päälle.


keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Näppärä orava


Tämä meille vähän liiankin tuttavallinen oravamamma tutkii kaikki paikat. Nyt oli löytynyt sankko, jossa oli pussinpohjalla talvelta jääneitä auringonkukansiemeniä. No ei ollut kauaa...


Tästä samasta mammasta olen kertonut aikaisemmissa jutuissa, että pesii meidän kattorakenteissa. Pari päivää sitten sieltä kuului kovasti useiden tassujen teputusta. Menin kurkistamaan luukusta ja siellähän mamma yritti saada kahta villikko poikasta rauhoittumaan.


Tässä kuva mammasta (kännykän salama teki nuo silmät) Kävi nappaamassa toisen poikasista kiinni niskasta etteivät tulleet liian lähelle minua. Nyt ovat varmaan lähteneet.

tiistai 16. toukokuuta 2017

Draamaa rakenteilla?


Aiemmin kerroin mitä kuusisaaressa tapahtui sinisorsien pesinnässä: kakkosmamma ehti munia sinne 5 munaa, mutta varis tyhjensi pesän. Sitten kolmas sorsapari otti pesän omakseen ja alkoi munia sinne. Sielläkin oli 4 päivää sitten 5 munaa, mutta sitten huomasin että kakkosmamma alkoi uudestaan kiinnostua pesästä. Ja niinpä eilen kolme päivää myöhemmin pesässä oli 5 munaa lisää eli yhteensä kymmenen!


Tässä kolmosmamma eilen pihassa. Naaraat pitävät matalaa profiilia munimisaikaan ja ovat usein suojassa jossain pihassa. Suojautuvat muilta sorsilta, erityisesti koirailta.


Samaan aikaan kun kolmosmamma oli pihassa kakkosmamma oli munimassa kuusisaaressa.


Sama tilanne edelleen, tässä tuore kuva tältä päivältä, jossa 3.mamma lähtee munimasta ja oikealla 2.mamma tulee vuorostaan munimaan. (pitänee laittaa sorsille joku jonotuslappusysteemi, jos muninta ruuhkautuu vielä enemmän... 😊 )

Vielä loppuun kuva eilisestä kuvasadosta:


maanantai 15. toukokuuta 2017

Stay out of my pond...



Niin  tyypillistä käytöstä telkkämammalta tähän aikaan; Ensimmäinen telkkäpoikue on kuoriutumassa tällä viikolla ja päiväaikaan tämä mamma käy "tyhjentämässä" lammen.


Rannalle saavat siirtyä niin tavit, sinisorsat ja erityisesti toiset telkkämammat, jotka joutuvat lentämään pois lammelta.


Telkkä haluaa varmistaa sen että lammella on mahdollisimman vähän "uhkia" poikasille, jotka tulevat kuoriutumista seuraavana päivänä pois pöntöstä.
Muuten telkkätilanne on se että neljä mammaa hautoo edelleen ja saattaa olla että kahteen muuhun pönttöön, joihin on munittu, ei tule hautojaa.


lauantai 13. toukokuuta 2017

Morning bath


Aamulla näin taas vuosikausiin läheltä vesimyyrän, mutta kun hain kameran en nähnyt sitä enää missään... Niinpä löysin kuvattavaksi vesilinnun; västäräkki oli juuri aloittamassa kylpyään. Tässä muutama kuva siitä.





Pari päivää sitten maisemiin ilmaantui kirjosieppoja ja tämä koiras oli heti valtaamassa pönttöä talitiaisilta, joilla oli jo munat pöntössä. Täytyi pikavauhtia koota yksi pönttö ja viedä lähelle tuota toista pönttöä. Nyt tiaiset saavat rauhassa jatkaa pesintää ja kirjosieppo laulaa uuden pöntön päällä


torstai 11. toukokuuta 2017

Uudet yrittäjät


Aiemmin kerroin kuinka sorsanpesälle kuusisaaressa kävi. Tässä kuvassa alaoikealla on sorsamamma, jonka pesä tyhjennettiin. Se on edelleen täällä ja mahdollisesti yrittää munintaa muualla jossain lähellä? Toinen sorsa kuvassa on taas se joka nyt vuorostaan munii kuusisaareen! Siellä on nyt 4-5 munaa.

Eilispäivä lumisateineen oli varmaan kova koettelemus hautovalle lauttasaaren mammalle; tuli "pikaruualle" illalla ja viljan ja leivän päälle halusi vielä lisää. Osoitti sen tulemalla oven lähelle terassille. Varmasti tarvitseekin paljon energiaa hautomiseen ja meni pian jatkamaan hautomista.


Jo viime vuonna orava alkoi pesiä jossain kattorakenteen räystäslaudoituksessa ja sitä tuntuu olevan mahdoton estää pääsemästä sinne. Jos yrittää estää sitä hyppäämästä terassirakenteista katolle se menee talon taakse ja kiipeää nuohoustikkaita. Orava sinänsä on meille ihan tuttu, voi tulla joskus syömään kädestäkin. On nyt sitten saanut pesiä. Tässä juuri hyppäämässä katolle.



keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Sisulla ja sydämellä


Kylmän pakkasyön jälkeen maan pinta on vielä jäässä, mutta sisukkaasti lauttasaaren mamma jatkaa hautomista. Illalla hämärän aikaan kävi ruokailemassa puolen tunnin ajan että jaksaa taas. Onneksi ei ole ollut pidempiä räntähetkiä.

Viime päivityksen jälkeen taas vähän positiivista; kakkossorsaparin hylkäämäksi jäänyt (varis tyhjensi) kuusisaaren pesä kelpasi kolmossorsaparille, joka oli kovasti etsinyt pesäpaikkaa. Nyt siellä on jo kaksi munaa. Lisäsin kuusisaareen pari pientä kuusta, jotka peittävät näkyvyyttä että pesä olisi paremmin suojassa.


Käpytikka tiedottaa reviiristään päräyttelemällä nokallaan johonkin mistä kuuluu mahdollisemman kova ääni. Kai sen voisi tulkita jonkinlaiseksi "lauluksi". Meillä sellainen "rummutuspaikka" löytyi lahopuun latvassa olevasta oksantyngästä.


Jälkikäteen lisätty: testataan saako tähän liitettyä väliin videonäytteen...



Telkkien tilanne vaikuttaa hyvältä; Ensimmäisen poikueen pitäisi kuoriutua ensi viikolla ja neljännessä pöntössä ollaan aloittelemassa haudontaa. Lisäksi vielä kahdessa pöntössä on munia, joista toivottavasti saataisiin yksi hautoja lisää!