keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Harmillinen tapahtuma


Mustarastasnaaras sattui törmäämään kovalla vauhdilla ikkunaan! Näitä sattuu silloin tällöin, vaikka laittaakin jotain roikkumaan ikkunan kohdalle. Pienemmille linnuille tämä on kohtalokkaampaa kuin isommille. Tämäkin oli aika vakava; lintu oli ihan tillintallin, nostin sen tuohon paikkaan ja juotin sille, niin urheilujuomaa!, joidenkin minuuttien päästä se piristyi tällaiseksi. Silmät oli jo kirkkaat, mutta vähän sekava tila näkyy siinä että toisen jalan kynnet eivät ole oienneet. Jonkun ajan kuluttua tämä lähti sitten reippaasti pomppimaan lumipalloheisipensaaseen!

maanantai 17. heinäkuuta 2017

Pieni "kuvajainen"


Nuoremman sorsapoikueen ainoaksi jäänyt poikanen saa todella hyvää ja yksityiskohtaista opastusta mammalta. Tässä vastavaloon kuvattuna.


Oikeastaan emo ei opasta hirveästi, esimerkiksi sukiminen tulee luonnostaan ihan pienestä pitäen. Kun toinen tekee jotain, niin pian toinenkin sorsa tekee samaa, tämä koskee myös aikuisia yksilöitä.


Nämä kaksi ovat vähän arempia kuin meidän varsinainen kotisorsapoikueemme, vaikka tämäkin emo on usean vuoden tuttu.


Niin toiseen sorsapoikueeseen; tällä hetkellä poikue voi hyvin ja poikasia on edelleen viisi. Viime viikolla oli tilanne jolloin tämä poikapoikanen (poikueessa 3 tyttöä ja 2 poikaa, nyt erottuvat jo selvästi) oli pari päivää kipeänä. Se oli erillään muista, ei syönyt, eikä liikkunut paljon, rapsutti usein räpylällä oikeaa "poskea". Parin päivän jälkeen alkoi liikkua muiden mukana taas, vähän hitaammin, mutta kuitenkin. En tiedä mikä sairaus vai loukkaantuminen ollut kyseessä, mutta usein esim. haukan hyökkäyksen kohteeksi joutunut "nuolee haavojaan" saman ajan.


Telkänpoikaset tässä viikon vanhassa kuvassa. Aina kun lähestyvät (vaikka vähän ihmisarkoja ovatkin) järjestys on sama: ensin tulee rohkeana poika, sitten lähes kannassa rohkeampi tyttö ja sitten arempi tyttö. Jännityksellä odotan tätä viikkoa; telkkien pitäisi aloittaa lentoharjoitukset! Näiden kolmen sisaruksia pitäisi olla jossain isommalla järvellä, koska näiden mamma on käynyt täällä vain kolme kertaa eli "hoitaa" loppuja jossain muualla. Saa nähdä tulevatko lentokykyisinä vierailemaan?


Pihan mansikkamaalla eka mansikka kypsyi Juhannuksena ja nyt on menossa sadonkorjuuaika!


Meillä on Suomessa monia värikkäitä lintuja; siksi kun musta (-rastas) ja keltainen (-sirkku) olivat vierekkäin, siitä piti saada kuva! Näköjään toinenkin keltasirkku halusi kuvaan, onneksi ei peittänyt kohteita, mutta...😃

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Yksinhuoltaja ja yhdenhuoltaja!


Pientä järkytystä eilen iltapäivällä; toisen sorsapoikueen neljä poikasta on nyt vähentynyt yhteen! Suurin epäilys kohdistuu kissoihin, joita täällä näkyy jopa kilometrin säteeltä. Kun sorsat vaihtavat lammelta toiselle kissat jäävät väijymään reitin varrelle. Omassa pihassa on "kissahälyttimiä" ja ehkä siksi pihalampemme on ollut turvallinen. (esim. 3 telkänpoikasta eivät poistu koskaan lammelta ja ovat varmaan siksi olleet turvassa)  Valvontakameroista näkee että hälyttimillä on  jotain vaikutusta kissoihin. Vanhempi sorsapoikue on pärjännyt paremmin, mutta ne ovatkin paljon vanhempia ja mammalla on useamman vuoden kokemus.


 Joskus pihassa näkee peuroja tai kauriita, tämä peura ei ole sama, jota yleensä näkee. Yleensä täällä liikkuu viime talvena varttunut vasa, joka oli ilman emoa ja joka selvisi talvesta naapurin ruokintapaikan ansiosta.


Joskus käy niin että lintu törmää ikkunaan ja niin on tässä päässyt käymään. Näyttää keltasirkun poikaselta ja oli näin tuolin päällä terassilla. Toinen siipi oli maassa ja olo vähän tillintallin. Jos näin on ollut ja lintu ei edes yritä pakoon se tarvitsee "energiapiikin" eli sokeria aivoihin ja verenkiertoon:


Niinpä tässä vedetäänkin urheilujuomaa ja muutamassa minuutissa lintu piristyy ja lentää pois.


Telkänpoikaset ovat parin viikon sisällä lentokykyisiä ja viimeiset "vauvauntuvat" alkavat lähteä pois. Jostain syystä tässä vaiheessa tulee mieleen Roope Ankka ja poskiparta. Tässä vaiheessa näkee myös sen että tämä lähin on poika ja kaksi muuta tyttöjä (kokoero). Silmät eivät ole vielä muuttuneet "kultasilmiksi" ja siipien pitää kasvaa vielä paljon.


torstai 29. kesäkuuta 2017

Tänään mennään ulos syömään


Leppälintupariskunta odottelee, että milloin poikaset lentävät ulos pesästä. 


Poikasia on 4-5 kpl ja jokainen niistä "ihmettelee" kauan pöntön aukolla ennen kuin lentää pois. Millähän vanhemmat saisivat houkuteltua poikaset pois:


Mamma lennähtää pöntön edestä ikäänkuin näyttäen kuinka homma sujuu. Mutta ei tunnu vakuuttavan poikasta vielä.


Sitten voidaan kokeilla sitä että mitäpä jos syötäisiin tänään ulkona eli ruokahan se siinä lentää sivu suun, jos jää tähän pönttöön odottelemaan.


Niinpä se on varmaan viisainta lähteä pois jos meinaa "syödä ulkona". Tässä video siitä kun poikanen lentää maahan pöntön lähelle.

Muita kuulumisia:


Nuorempi sorsapoikue on nyt harventunut kahteen, viikko sitten kettu tai kissa harventanut yhden poikueen käydessä viereisellä lammella.


Vanhempi viiden poikue jakselee hyvin, sulat alkavat jo kasvaa.


Sattumalta näin viereisellä lammella tänään tavipoikueen, ei voinut olla sama kuin 10 pv sitten meillä käynyt, vaikka tässäkin oli 9 poikasta. Tavimammojakin on ollut kaksi haudonta-aikana.

Telkänpoikaset (3 kpl) jakselevat myös hyvin ja ovat koko ajan vain kotilammella.

torstai 22. kesäkuuta 2017

Kuvun alla ja teiniangstia


Tällä kertaa telkänpoikaset leikkivät "Arvaa mikä TV-sarja"-leikkiä. Kesti hetken ennenkuin arvasin että tämä juttu oli "Kuvun alla". 


Tuo kuvun alla -kuva liittyy oikeastaan kuvasarjaan "teiniangstista". Toissapäivänä kun mamma oli poissa, 9 poikasta pisti keskenään ranttaliksi. Poikasethan ovat 4-viikkoisia ja niiden koosta voi jo erottaa kummat ovat koiraita ja naaraita. 


Teinien ongelmia "ratkottiin" puolen tunnin ajan. Käytös ei olisi ollut samaa jos telkkäemo olisi ollut paikalla. Käytös on normaalia ja kaikissa poikueissa aloitetaan jossain vaiheessa harjoitella tulevaa reviiri-, nokkimis- ja soidinkäyttäytymistä.


Silmämääräisesti katsoen useimmin "kyytiä" saivat pienemmät tyttöpoikaset. Kun sitten tilanne rauhoittui, kaikki olivat taas kiltisti porukassa ja mammakin oli tullut takaisin. Jonkinlainen itsenäistymiskehitys tässä on meneillään ja niinpä seuraavana päivänä emo oli lähtenyt 6 poikasen kanssa "isommille vesille". 3 poikasta siis jäi edelleen lammelle ja ovat tietysti vieläkin kahden sorsapoikueen lisäksi. Kun nuo muut poikaset olivat niin kauan täällä lammella en ihmettelisi, jos joku niistä vielä palaisi jossain vaiheessa.


Aiemmin olenkin kertonut että lammella touhuaa ainakin yksi vesimyyrä ja nyt vihdoin sain otettua tunnistettavan kuvan siitä!

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Pienimmistä pienimmät


Euroopan pienin sorsalintu eli tavi. Tässä ihan tuore poikanen ja näitä on yhteensä yhdeksän. Vuosikausiin ei ole nähty tavin poikasia lammella, mutta niinpä vaan tulla tupsahtivat!


Aiemmin tavit ovat olleet tosi arkoja, mutta tänä vuonna lammella on pyörinyt kaksikin paria taveja ja eivät ole heti lentäneet pois ihmisen nähdessään. Nyt ainakin toinen näistä pareista on saanut poikasia, toistakin mammaa on vielä voinut nähdä.


Saa nähdä näkeekö tavipoikuetta vielä jatkossa, kun lammella on jo kolme vesilintu-poikuetta, onneksi tavien vieraillessa oli vaan telkät vedessä. Syksyllä meidän tontilla otettiin lammen takaa puita pois ja koneiden jäljiltä on vetisessä maassa paljon "lätäköitä". Sellainen maasto sinänsä voisi olla ihan sopiva taveille, ainakin vanhempi sorsapoikue käy siellä päivittäin.


Viime viikolla kerroin toisesta sorsapoikueesta, josta tuli vain 4 poikasta (nyt vain 3 :(  ) josta luulin että varis olisi tyhjentänyt osan munista. Eilen soudin ja kävin "pesäsaaressa", siellä oli kuitenkin vielä 5 munaa! Pesään muni kaksi eri sorsaa aikoinaan ja nähtävästi täytyy olla niin että toisen sorsan munimat munat olisivat kuoriutuneet myöhemmin, jos haudonta olisi jatkunut. Mutta eihän emo voi jäädä hautomaan jos toiset ovat jo kuoriutuneet!

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Viimeinen poikue


Maanantaina kuoriutui viimeinen vesilintupoikue eli sinisorsat. Tulivat tiistaina (13.06) pois kuusisaaresta. Niinkuin kuvasta näkee niitä on vain 4, haudonnan alussa oli 10 eli on taitanut varis taas käydä tyhjentämässä pesää!  :( 

Tässä rapsa kaikista poikueista tältä kesältä:
20.05. Telkät eka pöntöstä ulos 9 kpl, olivat lammella 4 vrk ja sitten isommille vesille.


25.05. Yllä, telkät tulivat pois toisesta pöntöstä, näitäkin 9 kpl. Ovat edelleen lammella, mikä on ennen kokematonta! Viime vuonna yksi telkkäpoikue oli lähes yhtä kauan, mutta se johtui siitä että emon jalka oli kipeä, eikä pystynyt aeimmin kävelyttämään poikasia. 
01.06. Eka sorsapoikue lauttasaaresta 11kpl. Eka päivänä 2 poikasta eksyi (seurasi väärää sorsaa) ja hukkui jonnekin. Jostain syystä tämä emo, joka pitää poikaset täällä koko kesän, lähti isolle järvelle. Kun tuli takaisin kaksi päivää myöhemmin poikasia oli 6 jäljellä. Toissapäivänä poikue pieneni viiteen (kissa luultavasti verottanut yhden :( ) Nyt ovat yli kaksiviikkoisia.
10.06. Kolmas telkkäpoikue pöntöstä, 11 kpl. Eivät voineet olla meidän lammella, koska meillä oli jo yksi telkkäpoikue. Olivat viereisellä lammella 2 vrk ja sitten isoille vesille.
11.06. Neljäs telkkäpoikue pöntöstä, 9 kpl. Eivät voineet olla meidän lammella tai viereiselläkään eli olivat meillä kaksi tuntia ja sitten isoille vesille.  
13.06. Tuo alussa mainittu sorsapoikue, joka on edelleen lammella.

Tänä kesänä kuoriutuneet yhteensä: Telkkiä 38 kpl ja sorsia 15 kpl eli suht normikesä. Kivaa on että kolme poikuetta on edelleen lammella!



tiistai 13. kesäkuuta 2017

Walking dead


Sorsanpoikaset ovat katsoneet liikaa "Walking Deadia"!


Kauhunhetkiä tiaistenpoikasten pöntössä; tikka suurensi ensin lentoaukkoa, siten että pää mahtuu paremmin sisään, onneksi poikasten vanhempi tuli häätämään tikan pois. Olen kyllä nähnyt joskus kun tikka nappaa tällä tavalla poikasen pöntöstä.


Tässä näkyy, että jos tikka ei yllä pesään asti, niin sitten se tekee aukon suoraan pesän kohdalle. (kuvassa jo aloittanut...) Tilanteen saa korjattua esim. vesivanerilla (oikealla oleva kuva)

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Menestyshypyn ainekset...


1. "Nokalta" lähtö, oikea-aikainen ponnistus suuntautuu rohkeasti eteenpäin.



2. Ilmalennon aikana pyritään saavuttamaan mahdollisemman suuri lentopinta-ala ja kunnon etunoja.



3. Ilmalennon lopussa valmistaudutaan tyylikkääseen alastuloon.
(Ohje on vapaasti Suomen mäkihyppyvalmennustiimin käytettävissä 😉 )

No niin, leikki sikseen, tässä muutama tyylinäyte lisää kun 4. poikue tuli eilen pöntöstä (9 poikasta)


Lentämisen ihanuus...


Skydiving...


Matkalla lammelle emon luokse.

lauantai 10. kesäkuuta 2017

9 telkän poikue vs. 11 telkän poikue!

Lammellamme on ollut jo yli kahden viikon ajan 9 telkän poikue.


Muutama päivä sitten kuoriutui kolmas telkkäpoikue ja ne olivat tulossa pöntöstä lammelle myös. Ennen kuin poikaset tulivat mamma kävi pitämässä komentoa noille isommille poikasille ja ottikin yhteen niiden mamman kanssa.


Tässä kuvassa juuri tulleet pöntöstä ja ensimmäiset polskuttelut on menossa. Muutaman tunnin aikana sattui pari yhteenottoa mammojen välillä, yleensä vanhempien poikasten mamman taholta. 


Tässä kuvassa näkee vanhempien poikasten mamman hyökkäyslähestymisen.

Osaltani rauhoitin tilannetta niin että poikueet olivat eri puolilla lampea. Lopputuloksena "mammasodasta" oli että 11 poikasen mamma lähti poikasineen viereiselle toiselle lammelle ja olivat edelleen tänään siellä. Luultavasti tänään pitäisi tulla viimeisen neljännen telkkäpoikueen pöntöstä, joten tapahtumia riittää.

torstai 8. kesäkuuta 2017

Terijoensalavan kohtalo...


Oikeastaan tiesinkin mikä "vaivasi" lammen rannalla olevia salavia, mutta tässä nyt kuitenkin kuvallista todistusta syystä!


Ihmeellistä että aiempina vuosina meillä ei ole näkynyt kottaraisia, mutta tänä kesänä sitten enemmänkin; ensin vanhempia, jotka hakivat poikasilleen ruokaa ja nyttemmin ovat poikasetkin täällä. Poikasten "sirittävä" ääni kuuluu jatkuvasti ja parhaimmillaan kottaraisia voi olla parikymmentäkin!


Päivittäin lammella näkee edelleen taveja, tässä pari lepäämässä. Välillä näyttäytyy myös tavimamma erikseen, ehkä hautomassa lähellä?


Paras rantapaikka on kysytty ja kun sorsapoikue on siinä, telkän poikaset haluaisivat "valloittaa" sen. Ongelma on se että sorsamamma on aina poikasten mukana...


... ja ei aina tarvitse kuin liikahtaa telkkien suuntaan, niin telkät saa räpylät alleen!
Saattaa muuten olla että tämä telkkäpoikue, joka on ollut lammella jo 14 vrk, lähti isommille vesille tänään iltapäivällä. Sinänsä, jos niin on käynyt, niin ajoitus olisi täydellinen, koska eilen kuoriutui kolmas telkkäpoikue pöntössä. Niiden pitäisi vielä tänään tulla pois sieltä! (jos poikueet olisivat lähellä toisiaan, mammat ottaisivat aika raskaasti mittaa toisistaan)