sunnuntai 12. elokuuta 2018

Turhuuksien turhuus!

30.07. tällainen näkymä odotti aamulla pihanurmikolla, toinen jo lentokykyisistä telkänpoikasista! Valvontakameroista näkyi että aamuyöllä ainoa liikkeellä ollut oli kissa ja mikäpä muu se vaan huvikseen tällaista tekisi. Olisi ollut edes kettu tai haukka, jos näin olisi pitänyt käydä, olisivat ruokkineet poikasiaan.
Kovasti jaksoivat molemmat telkänpoikaset ilahduttaa koko kesän aikana, nyt toinen on haudattu ja toista ei ole näkynyt pariin päivään, kun on oppinut lentämään pitkiä matkoja. Elämä lammella kuitenkin jatkuu.

Tähän aikaan vuodesta vuodesta on mahdollisuus nähdä vilaukselta arkaa harmaahaikaraa.

Liikettä havaitessaan lähtee heti pois.

Sorsapoikueen kaikki yksitoista osaavat myös lentää. Nyt kun on ollut helteisiä päiviä, jos menee suihkuttamaan letkulla lammelle, käy juuri näin; poikaset tulevat viileän suihkun alle, juovat pisaroita suoraan ilmasta ja nauttivat selvästi suihkusta.

Toinen asia mistä poikue tykkää on se kun menen "niittämään" lammen kasvillisuutta. Ne käyvät läpi kaikki kasvinvarret mitä vedestä nousee ja tulevat jopa puolen metrin päähän niitä kärkkymään. Poikueen lisäksi sorsapopulaatio on lisääntynyt pariinkymmeneen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit tervetulleita, kysymykset, omat kokemukset tai palautteet. Any comments are welcome.